Takaisin
  • Keskustan thk
  • 28.3.2024

Yleistiedote, kevät 2024

Voimassa olevat liikennejärjestelyt

Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennustyöt 

Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakentaminen alkoi tammikuussa 2024. Rakennuksen arvioidaan valmistuvan vuonna 2027.

 Työmaan yleistilanne sekä vaikutukset ympäristöön kesäkuusta joulukuuhun 2024

Työmaa etenee suunnittelussa aikataulussa. Työmaan äänekkäin vaihe on käynnissä. Räjäytyslouhintatyö on lähes valmis, ja loput 30 % louhinnasta tehdään mekaanisesti kiilaamalla.

Meluisin työvaihe kestää syyskuuhuhun 2024, jolloin ympäristöön kuuluva melu vähenee.

Rakennuksen rungon betonityöstä aiheutuu hieman vähäisempää melua kuin purku ja maanrakennusvaiheesta. Runkopystytystöiden arvioidaan kestävän helmikuuhun 2025 asti.

Lähialueella asuvat ja työskentelevät voivat halutessaan tulla noutamaan korvatulppia työmaan toimistolta.

 

Meluavat työt

2024 Viikko 19 – 20

Työmaalla meluavat työt käynnissä: kallion louhintatyöt, purkutyöt, sekä rakennus runkotyöt. Työt suoritetaan meluluvan ehtojen mukaan. Teemme melua aiheuttavat työt arkipäivisin kello 7 ja 18 välillä. Muina aikoina teemme muita hiljaisempia töitä

                                                                                                                                                                                                           Raskas liikenne lisääntyy Kampin ympäristössä kesän mittaan

Toukokuusta lähtien raskas ajoneuvoliikenne lisääntyy Kampin ympäristössä työmaan rakennustöiden etenemisen vuoksi.

Työmaaliikennettä on arkipäivisin päiväsaikaan. Raskas liikenne saapuu työmaalle pääsääntöisesti Mechelininkadulta Pohjoisen Rautatienkadun kautta, josta ajoneuvot kääntyvät Runeberginkadulle ja ajavat Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen työmaalle. Raskas työmaaliikenne poistuu työmaaportista Fredrikinkadulle lähellä Salomonkadun risteystä.

Voimassa olevat kulkureitit työmaan ympäristössä

Kartta: Jalankulkijoiden uudet poikkeusreitit on otettu käyttöön maaliskuun lopulla. Metroasemalle kuljetaan Kampin kauppakeskuksen kautta. Kun Rautatientori metroasema kesällä sulkeutuu, HSL ohjeistaa julkisen liikenteen poikkeusreitit. Metroasemalle voi kulkea Sähkötalon Malminrinteen sisäänkäynnistä liukuportailla tai hissillä, josta on lyhyt kävelymatka Kampin kauppakeskukseen tai vaihtoehtoisesti ylittää Fredrikinkatu ja kulkea Kampin kauppakeskukseen.

 

Kampin metron lippuhallin purkutyöt lähes valmiina

 

Kampin metroaseman Frederikinkadun lippuhallin purkutyöt ovat toukokuun alussa lähes valmiit.

Hankkeessa rakennetaan uutta kunnioittaen ydinkeskustan arvokasta kaupunkikuvaa ja samalla varmistetaan sujuva kulku Kampin metroasemalle.

 Arkkitehtitoimisto Hyvämäki Karhunen Parkkisen suunnittelema metron lippuhallirakennus on rakennusteknisistä syistä pakko poistaa uuden, kaupunkilaisia palvelevan terveys- ja hyvinvointikeskuksen tieltä. Lasi- ja graniittijulkisivuinen lippuhalli toimi tehtävässään neljä vuosikymmentä.

Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen katutasoon rakennetaan uusi lippuhalli, johon liittyy kolme sisäänkäyntiä sekä kulkuyhteydet Sähkötalon kauppakäytävälle.

Purettavan lippuhallin graniittiverhousta hyödynnetään uudessa lippuhallissa.

Lippuhallin aukeamisesta tiedotetaan myöhemmin.

 Kerromme meluavista töistä ja kulloinkin voimassa olevista työmaanaikaisista liikennejärjestelyistä työmaan verkkosivuilla www.yit.fi/kampinthk

Voit olla yhteydessä sähköpostitse: kampin-thk@yit.fi

 

 

Metroliikenteen poikkeukset kesällä Helsingin keskustassa

Rautatientorin aseman paloturvallisuutta korjataan, minkä vuoksi asema on suljettuna 3.6.–1.9.2024. Lännestä päin tuleville matkustajille metron pääteasema on Kamppi. Idästä päin tuleville matkustajille metron pääteasema on Helsingin yliopisto. Lisätietoja Rautatientorin aseman remontista ja muista joukkoliikenteen muutoksista löydät osoitteesta www.hsl.fi

 Kesän 2024 metron liikennöintikatkon aikana

Raitiovaunut 9 ja 9B kulkevat Hakaniemen, Helsingin yliopiston, Rautatientorin ja Kampin metroasemien välillä ja yhdistävät metroliikenteen Rautatientorin aseman remontin ajan.

 Lue lisää HSL verkkosivuilta julkisenliikenteen poikkeusreitistä metron käyttökatkon aikana: https://www.hsl.fi/hsl/liikenteen-suuret-poikkeukset-2024/metron-poikkeukset | HSL | HSL.fi

Lue vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin Rautatientorin metroaseman käyttökatkosta Kaupunkiliikenteen verkkosivulta: https://kaupunkiliikenne.fi/kesan-2024-metrokatko/ | Kaupunkiliikenne Oy