Työmaatiedote 11/2024
Työmaatiedote, toukokuu 2024:
Vesikatolla pintakermien asennus on käynnissä. Lisäksi rakennuksen katolle on asennettu aurinkopaneeleja. Kulkusiltoja rakennetaan 3.kerroksen ullakkotiloissa. Julkisivulla muuraus- ja villoitustyöt ovat tällä hetkellä käynnissä D-lohkolla. Telineiden osalta seuraavaksi aletaan purkaa telinettä huoltopihalta eli E ja F -lohkojen puolelta julkisivua, jossa muuraustyöt ovat valmistuneet.
Maanrakennustöissä tehdään mm. pihaviemäreitä. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla kaadamme puita uuden koulurakennuksen pohjoispuolelta. Tämän vuoksi työmaa-alue suurenee hieman kyseisellä alueella, eli työmaa-aidat siirtyvät.
Pintabetonilattioiden osalta lattiavaluja on tehty toukokuussa C-lohkon molemmissa kerroksissa ja D-lohkon toisessa kerroksessa. Kipsiväliseinä-, tasoite- ja maalaustyöt jatkuvat, samoin kuin vedeneristys- ja laatoitustyöt WC-tiloissa. Uusina työvaiheina ovat alkamassa akryylilattiatyöt keittiötiloissa sekä hissiasennus kesäkuun alussa. Tällöin aletaan asentaa A-lohkolla olevaa hissiä.
Talotekniikkatöissä putkityöt, sähköasennukset ja IV-kanavien asennukset etenevät aikataulun mukaisesti. P1-siivousta jatketaan IV-töiden edellä.
Työmaalla vietettiin harjannostajaisia torstaina 23.5.
Byggarbetsplatsmeddelande, maj 2024:
På taket pågår montering av takfilt. Dessutom har solpaneler installerats på byggnadens tak. Gångbroar byggs i vinden på tredje våningen. På fasaden pågår murnings- och isoleringsarbeten på block D. Härnäst börjar vi att ta ner ställningar från fasaden på block E- och F där murningsarbetet är klart.
Inom markarbetena utförs bland annat gårdavloppsarbeten. Under den första veckan i juni kommer vi att fälla träd på norra sidan av den nya skolbyggnaden. Därför kommer arbetsområdet att utvidgas på detta område, och arbetsstängslen kommer att flyttas.
När det gäller betonggolv har gjutningar utförts i både C-blockets våningar och D-blockets andra våning i maj. Arbeten med gipsväggar, puts och målning fortsätter, liksom arbete med vattenisolering och kakelsättning i toaletterna. Nya arbetsmoment inkluderar akrylgolv i köksutrymmen samt installation av hiss i början av juni. Då kommer hissen på block A att
monteras.
VVS, elinstallationer och installation av ventilationskanaler framskrider enligt tidtabell. P1-städningen fortsätter före ventilationsinstallationerna.
Taklagsfesten hölls på byggplatsen torsdagen den 23 maj.
Alla kuva rakennuksen lohkojaosta: työmaa on jaettu kuuteen eri lohkoon (A-F).
Työmaan yhteystiedot:
Jos teillä on Gesterbyn koulukeskuksen rakentamistöihin liittyen kysyttävää tai palautetta, olettehan meihin yhteydessä sähköpostitse: gesterby@yit.fi
YIT Business Premises Oy
Gesterbynkaari 3
02400 Kirkkonummi
gesterby@yit.fi
https://www.yit.fi/gesterbyn-koulukeskus