HUS Tammisairaala on valmistunut
Paciuksenkadun työmaan puoleinen pyörätie on ollut pois käytöstä marraskuusta 2022. Nyt kevään tultua työmaa on edennyt siihen vaiheeseen, että lopullisen kevyenliikenteenväylän työvaiheet ovat päässeet alkamaan.
Työ on Helsingin kaupungin ja urakoitsijana heillä toimii VRJ Etelä-Suomi Oy. Työmaan ulkopuolelle urakoitsijan vaihdos ei näy, sillä olemassa olevat aidat pysyvät paikallaan väylän valmistumiseen asti.
Paciuksenkadun varteen rakennuksen edustalle rakennetaan uusi pyörätie ja jalankulkuväylä. Niiden väliin tehdään kapea viheralue, johon istutetaan puita ja kylvetään nurmikko. Samassa yhteydessä tehdään muutoksia raitiovaunulankoja ja katuvalaistusta kannatteleviin yhteiskäyttöpylväisiin.
Uuden väylän rakennustyöt kestävät arviolta elokuuhun 2024. Tämän jälkeen ainakin pyörätie pyritään avaamaan kaupunkilaisten käyttöön.
Kokonaisuudessaan Paciuksenkadun ja Zaidankadun reitit avautuvat marraskuussa 2024 sairaalan valmistumisen yhteydessä.
Toivomme teille turvallisia ajokilometrejä ja, että maltatte vielä odottaa tämän kesän reittien aukeamista.