Kupittaan kärki -kumppanuushanke, Turku
Rakensimme Kuopioon uuden uimahallin ja entinen jäähalli peruskorjattiin ja laajennettiin.
Kuntolaakso on Kuopion Niiralassa sijaitsevien uima- ja jäähalli sekä pysäköintipalveluiden vuosina 2018 - 2020 toteutettu laaja kehittämishanke, joka toteutettiin elinkaarimallilla. Kuopiolaisille tutun ”Niiralan Montun” hankesuunnittelussa päädyttiin toiminnalliseen, käyttäjät – myös erityisryhmät ja esteettömyyden - huomioivaan uudisrakennukseen.
Kuntolaakson toteutti Kuopion kaupunki, YIT ja Caverion. Caverion vastaa toimitilan käytettävyydestä ja olosuhteista toteutusvaiheen päättymisen jälkeen.
Uusi uimahalli rakennettiin vanhan jäähallin yhteyteen. Jäähallille tehtiin laajennus- ja peruskorjaus, joilla parannettiin sekä käytettävyyttä että palvelua. Alueen pysäköinti on järjestetty uuteen 350-paikkaiseen pysäköintitaloon, joka avattiin elokuussa 2019.
Uusi uimahalli on suunniteltu katsomolliseksi kansallisen kilpailutason uimahalliksi ja puitteet erilaisiin vesiharrastuksiin ovat huikeat. Se sisältää muun muassa 10-rataisen 50 metrin pääaltaan, hyppyaltaan, jossa on kaikki kilpailussa tarvittavat hyppytasot, opetus- ja nuorisoaltaan, monitoimialtaan, kylmäaltaan, porealtaan ja tenava-altaan. Monitoimialtaaseen tuli niska- ja vesihierontapisteet. Tukitoimina uimahallissa toimii myös ravintola/kahvila, toimistotiloja sekä oheisliikuntatiloja. Tiloihin tuli myös kaksi erillistä kuntosalia.
Uimahallissa syntyvät äänet ja kaikuminen on otettu huomioon suunnittelussa. Allastiloissa kiertää seinillä akustolevyjä, mitkä vähentävät uimahallissa syntyvää hälyä.
Kuntolaakson uimahallissa on tehty useita energiaa ja vettä säästäviä ratkaisuja. Allasveden huuhtelun talteenottolaitteisto säästää 110 kuutiota vettä viikossa. Huuhteluvesi lasketaan edelleen kalvosuodatuslaitteiston läpi ja käänteisosmoosin avulla se saadaan täysin puhtaana takaisin kiertoon.
Lämpökään ei valu uimahallista hukkaan, vaan se otetaan talteen suihkuvesistä. Suihkuveden lämpö siirtyy viemäriputken kierukan kautta varaajatankkiin. Lämpö siirtyy vain tankkiin, eikä tankista siirretä lämmintä vettä mihinkään, joten sekoittumisvaaraa ei ole. Lämmityksen ja jäähdytyksen tehokkuutta parannetaan myös lämpöpumpuilla.
Niiralan montun jää jäähdytetään hiilidioksidilla, joka on muita kylmäaineita huomattavasti ympäristöystävällisempi. Hiilidioksidia hyödyntävä tekniikka on ensimmäistä kertaa käytössä tämän kokoluokan jäähallissa Suomessa. Lisäksi jäähdytyksen tuottama lauhdelämpö käytetään hyväksi uimahallin lämmityksessä.
Talviajan ylläpitoa helpottaa 100 neliömetrin kokoinen asfaltoitu alue, jota lämmitetään kaukolämmöllä. Sulatusalue on sijoitettu niin, että lunta pystytään pudottamaan sille suoraan parkkihallin kannelta ja ajamaan piha-alueelta. Sulatusalue pienentää Kuntolaakson hiilijalanjälkeä, kun lunta ei tarvitse siirtää tontilta pois.