Takaisin

Original Sokos Hotel Kupittaa, Turku

Rakensimme uuden hotellin Kupittaan juna-aseman yhteyteen Turkuun.

Rakensimme Turun Kupittaalle hotellirakennuksen Turun Osuuskaupalle. Rakennustyöt aloitettiin loppusyksystä 2018 ja kohde valmistui keväällä 2020. Hotellirakennus on jatkumoa YIT:n aikaisemmin toteuttamille Intelligate I ja II-toimistorakennuksille.

Kohde sijaitsee Kupittaan juna-aseman vieressä ja asemalle kulku tapahtuu hotellin maantasokerroksen kautta. Hotellin saavutettavuus onkin erinomainen sekä junalla että autolla. Lisäksi kaupungin julkinen liikenne kattaa alueen hyvin ja Turun tuomiokirkolle on matkaa vajaan kilometrin verran.

KVR-urakkana toteutetun kohteen kokonaisala on noin 9 000 neliömetriä. Rakennuksessa on seitsemän huonekerrosta, joissa on yhteensä 196 hotellihuonetta. Ensimmäisessä kerroksessa ovat vastaanotto- ja ravintolatilat yli 300 hengelle ja 9. kerroksessa sauna-, kuntosali- sekä loungetilat. Ylimmän kerroksen kattoterassilta aukeavat upeat näkymät Turun keskustan suuntaan. Autopaikat sijaitsevat hotellin alapuolella, aiemmin toteutetussa maanalaisessa autohallissa, jonne toteutettiin nyt myös aputiloja hotellin käyttöön.

Haasteet toivat lisämaustetta rakentamiseen

Rakennuksen suunnitteluun vaikuttivat aikaisemmin rakennetut kellaritilat, jotka ulottuvat myös hotellirakennuksen alle. Kellaritiloja rakennettaessa oli kyllä varauduttu päälle tulevaan rakennukseen, mutta pilarijako ei suoraan istunut muuttuneeseen käyttötarkoitukseen. Olemassa olleesta pilariverkosta pidettiin kuitenkin kiinni, joka haastoi hankkeen arkkitehtisuunnittelua. Rakenteellisesti oleellinen muutos alkuperäiseen verrattuna oli kuorman kasvaminen ja siitä syystä kellariin toteutettiin vaativia kuormansiirtorakenteita ja olemassa olleita rakenteita vahvistettiin.

Rakennuspaikan sijainti toi monenlaisia haasteita hankkeelle ja vaati hyvää ennakkosuunnittelua koko hankkeen ajan. Vieressä toimivan NEO-sairaalan leikkaustoiminta, toimistorakennusten ja rautatieaseman henkilöliikenne sekä junaliikenne piti yhteensovittaa rakentamisen kanssa.

Radan puoleisella sivulla töitä jouduttiin osittain tekemään myös yöllä, jolloin radalla ei ollut henkilöjunaliikennettä ja radan sähköistys voitiin katkaista. Rata-alueella toimiminen onnistui vain tiiviillä yhteistyöllä VR:n, Väyläviraston ja aliurakoitsijoiden kanssa.

Työmaan etenemistä helpotettiin esivalmistusasetetta nostamalla, josta merkittävimpänä voi mainita Italiasta hankitut elementtikylpyhuoneet.

YIT on kehittänyt Kupittaan aluetta ja olemme toteuttaneet alueelle muun muassa Turun ammattikorkean Kupittaan kampuksen, Turun palloiluhallin, Veritaksen pääkonttorin sekä Kupittaan Parkin. Tällä hetkellä kehitämme Kupittaan Kärki -kumppanuushanketta allianssimallilla.

HAE TÖIHIN HANKKEISIIMME

Tiedot

Projektin nimi
Original Sokos Hotel Kupittaa
Asiakas
Rausanne Oy
Kaupunki
Turku
Maa
Suomi
Valmistumisvuosi
2020
Projektin status
Valmistunut
Liiketoiminto
Toimitilat