Takaisin

Digitaalinen logistiikka ja tahtiaikataulutus tuovat hyötyjä

Turun ytimessä sijaitsevan Hamburger Börs -hotellin työmaa on erinomainen esimerkki digitaalisen logistiikan ja tahtiaikataulutuksen hyödyistä.

Toimiva logistiikka on tärkeää kaikille rakennustyömaille, ja sen merkitys korostuu entisestään, kun rakennetaan kaupungin ydinkeskustassa.

Hamburger Börs on Turulle suunnilleen samaa kuin Valtionhotelli Imatralle – se yksi hotelli, jonka kaikki ainakin muistavat. Hamburger Börs alkoi palvella vieraitaan Turun keskustan parhaalla paikalla kauppatorin vierellä jo vuonna 1894.

Kesästä 2019 alkaen ikonista hotellia on uudistettu perusteellisesti. Hamburger Börsin vanhin osa on saneerattu sen historiallista arvoa kunnioittaen. 1970-luvulla lisätty hotellirakennus on purettu, ja sen tilalle on noussut täysin uusi hotelli, jonka arkkitehtuuri kunnioittaa Turun kauppatorin vanhaa aikaa. Hotelli avataan marraskuussa 2021.

Uutta aikaa edustaa puolestaan se tapa, jolla hotellityömaan materiaalien ohjaus, aikataulutus ja johtaminen on hoidettu. Kaikkien hankkeeseen osallistuneiden mielestä Hamburger Börs on malliesimerkki digitaalisesta logistiikasta ja tahtiaikataulutuksesta. Onnistunut lopputulos on tehty yhdessä urakoitsijoiden, YIT:n ja tuotanto- sekä toimitusketjuratkaisujen kehittämiseen ja operointiin keskittyvän Carinafourin kesken. YIT:n ja Carinafourin yhteinen tavoite on kehittää rakentamisen teollista tuotantojärjestelmää ja sitä tukevaa toimitusketjua.

”Perinteisessä rakentamisen toimintamallissa asentaja pääsee käyttämään keskimäärin vain neljänneksen ajastaan ydintyöhönsä. Loppuaika menee materiaalien etsimiseen, siirtelyyn ja odotteluun sekä työskentelykohteen vaihtamiseen. Lisäksi materiaalit tuodaan usein reilusti etuajassa, jolloin tavaraa joudutaan siirtämään moneen kertaan ennen asennusta. Me pyrimme siihen, että materiaalit siirretään vain kerran ja asennetaan suoraan paikoilleen, jolloin asentaminen käy paljon tehokkaammin”, sanoo Carinafourin operatiivinen johtaja Ari Viitanen.

Digitaaliset työkalut auttavat urakoitsijaa tekemään työnsä tehokkaammin

Logistiikan perinpohjainen suunnittelu on järkevää aina, mutta Hamburger Börsin kaltaisessa kohteessa se oli poikkeuksellisen olennaista, sillä työmaa sijaitsi keskellä kaupunkia.

”Carinafourin kanssa mietimme perusteellisesti, miten voimme helpottaa urakoitsijoiden tekemistä. Työmaa sijaitsi ihan Turun keskustassa, eikä siinä ole juuri yhtään varastointitilaa. Jos logistiikka ei olisi toiminut, työmaa olisi mennyt tukkoon muutamassa päivässä. Se olisi polttanut aikaa ja rahaa ja vaikuttanut myös lopputuloksen laatuun. Asiat piti miettiä eri lailla kuin sellaisella työmaalla, jossa on enemmän lääniä ympärillä ja jonne mahtuu isompia tavarakuormia”, kertoo Hamburger Börsin työmaan vastaava mestari, YIT:n Jyrki Rantapaju.

Hamburger Börsiin rakennusmateriaalit saapuivat täsmätoimituksina ja tarkkaan laskettuina asennuserinä, jotka toimitettiin mahdollisimman suoraan asennuspisteelle. Reaaliaikaisen logistiikkavarauskalenterin avulla urakoitsija pystyi säätämään toimitusaikaa hyvinkin tarkasti.

”Materiaalivirtojen hallintaan oli käytössä sekä uusia että vanhoja digityökaluja. Kehitimme yhdessä esimerkiksi materiaalivirran seurantaa ja kohdekohtaista materiaalilistausta. Urakoitsija sai määritellä tarkkaan, mitä tiettyyn huoneeseen tarvitaan, ja logistiikkakumppani järjesti tavarat paikalle listauksen mukaan. Meillä oli ajantasainen käsitys, paljonko työmaalla on tavaraa, ja pystyimme myös näkemään, jos esimerkiksi joku urakoitsija tilasi liikaa. Hukan ja turhan siirtelyn määrä olikin tällä työmaalla aika minimaallista.”

Tahtiaikataulutus ja uudet toimintatavat olivat mieluisia myös urakoitsijoille.

”Kun asioita tehdään tiukan aikataulun mukaan, se edellyttää, että asentajalla on aina jotain, jota asentaa. Ilman sitä työ ei edisty. Hamburger Börsin työmaalla meidän ei tarvinnut itse hoitaa tavaraa kerroksiin eikä käyttää rutkasti aikaa siihen, että soitellaan puuttuvien tavaroiden perään. Pystyimme keskittymään oikeisiin asioihin, kun kaikki asennuksessa tarvittava oli valmiiksi paikalla ja järjestyksessä”, toteaa hotellin väliseinä- ja alakattourakoita tehneen Kaarinan Puutyö Oy:n Riku Wuokko.

Rakennusala kehittyy kohti kokoonpanotyyppisempää tekemistä

Ari Viitasen mukaan yksi työmaan tärkeimmistä onnistumisen edellytyksistä oli se, että tieto ja datavirrat pysyivät koko ajan hallussa.

”Kun sekä materiaalien että datan kulku suunniteltiin ja räätälöitiin huolella, pystyimme myös toteutusvaiheessa näkemään ajantasaisen tilanteen, riskit ja poikkeamat materiaalivirtaan, sekä vaikuttamaan niihin. Se avasi tekijöille mahdollisuudet johtaa työmaata paremmalla tiedolla”, Viitanen linjaa.

Hän näkee digitaalisten työkalujen vievän rakennusalaa yleisemminkin kohti kokoonpanotyyppisempää tekemistä, jossa asentaja asentaa ja logistiikka hoitaa siirrot. Samalla materiaalihävikki pienenee ja työturvallisuus sekä ergonomia paranevat.

”Tehdas voi hakea tehoja investoimalla automatiikkaan, mutta rakennustyömaan kaltaisessa vakioimattomassa ja muuttuvassa ympäristössä se ei ole yhtä helppoa. Työmaalla investoinnit kannattaa laittaa ohjaamiseen ja siihen, että saadaan prosessit kuntoon. Siten pystytään parhaiten vaikuttamaan läpimenoaikaan ja tuottavuuteen. Käytännön toteutuksessa olennaista on myös työmaan avainhenkilöstön sitoutuminen ja tahtotila toimia sovitun mallin mukaan. Tästä haluankin antaa Hamburger Börsin rakentajille erityisen ison kiitoksen”, korostaa Viitanen.

Myös YIT:n Jyrki Rantapaju uskoo digitaalisten työkalujen yleistyvän rakennustyömailla.

”Ajantasainen tieto tekee asioista läpinäkyviä, jolloin kaikki tietävät, mitä työmaalla tapahtuu ja missä mennään. Se tuottaa sekä tehoa että laatua ja vähentää turhaa työtä”, Rantapaju sanoo.

”Toki uuden edessä esiintyy aina myös muutosvastarintaa – ja onhan se hyvä, että ideat haastetaan. Muutoksen pitää olla käytännön kannalta hyödyllistä, ettei kehitetä uutta pelkän uutuudenviehätyksen vuoksi. Hamburger Börsissäkin oli tärkeää saada tekijät uskomaan siihen systeemiin, jonka tänne kehitimme. Aiemmat kokemukset digityökaluista eivät kaikilla olleet pelkästään positiivisia, mutta kuten lopputulos osoittaa, järkevät ja hyödylliset uudistukset menevät kyllä läpi.”

Lue lisää:


korjausrakentamisesta

toimitiloista