Urbaani kesanto eli kaupunkitilan uusi elämä – esimerkkinä YIT:n ja Kansallisgallerian yhteistyö Vallilassa
Takaisin
Lähiöiden uusi tuleminen
Monia perinteisiä lähiöitä kehitetään nykyään aktiivisesti. Useiden lähiöiden uusi nousu perustuu paljolti täydennysrakentamiseen. Uudet asunnot tuovat alueelle lisää asukkaita, palveluja ja joukkoliikenneyhteyksiä.
Lähiöissä asuu arviolta puolitoista miljoonaa suomalaista, joten ne ovat monelle kiinteä osa jokapäiväistä todellisuutta.
Lähiöiksi on tapana kutsua etenkin kaupungistumisen villeinä vuosina 1960- ja 1970-luvuilla rakennettuja, kantakaupungista irrallaan olevia asuinalueita, jotka suunnattiin alun perin varsinkin maalta muuttaville työläisperheille. Iso osa tuona aikana nousseista lähiöistä on nykyisin peruskorjausiässä.
Osa vanhoista lähiöistä on viettänyt vuosikymmenien ajan hiljaiseloa, mutta toisia niistä on ryhdytty kehittämään aktiivisesti.
Tampereella hyvän esimerkin lähiöiden kehittämisestä tarjoaa Tesoma. Kaupunginosa on liki 20 000 asukkaan koti, ja siellä sijaitseva kerrostalovaltainen asuinlähiö on kantanut 1970-luvulla rakennetulle alueelle tyypillistä mainetta. Tesomaa ei vuosikymmenten kuluessa ollut juurikaan kehitetty, ja asukkaiden sosiaalinen eriarvoistuminen lisääntyi.
Vuonna 2014 tilanteeseen tuli muutos. Tesomasta lähdettiin muokkaamaan elinvoimaista ja viihtyisää kaupunginosaa, joka houkuttelee ihmisiä asumaan ja asioimaan. Alueella käynnistyi Oma Tesoma -kehittämishanke, joka rakentuu eri tahojen väliselle kumppanuudelle ja yhteistyölle. Tampereen kaupungin kumppaneita hankkeessa ovat olleet niin kolmannen sektorin toimijat, yritykset, elinkeinoelämän edustajat, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset kuin asuntoyhtiöt ja -yhteisöt – sekä kaikkein tärkeimpinä kumppaneina alueella asuvat ihmiset.
”Tesoman uusi tuleminen on esimerkki yhteistyöstä. Kaupunki on toteuttanut alueella kehittämis- ja rakennushankkeita, joiden punaisena lankana on käyttäjälähtöisyys. Asukkaat, palveluiden käyttäjät ja muut toimijat etsivät yhdessä kestäviä ratkaisuja Tesoman haasteisiin. Toimenpiteet ovat vahvistaneet alueen elinvoimaa ja sosiaalista eheyttä”, arvioi YIT:n kaupunkikehityksestä vastaava johtaja Juha Kostiainen.
Yhteisöllisyyttä vai parempia palveluja?
Onnistumisia löytyy monista muistakin kaupungeista. Oulussa esimerkiksi Kaukovainion alue on pitkään kärsinyt levottoman lähiön leimasta. Sen vetovoimaa lähdettiin kasvattamaan modernilla asemakaavalla, joka ei eliminoinut alueen perinteisiä vahvuuksia kuten vihreyttä ja metsäistä lähiympäristöä. Samalla vuokra-asumista sijoitettiin vapaarahoitteisen asumisen joukkoon. Vanhan ostoskeskuksen paikalle nousevat rakennukset nostavat alueen asukasmäärän yli viiden tuhannen.
”Jotta esimerkiksi yksinhuoltaja voi ottaa vastaan vuorotyötä muualta, joukkoliikenteen pitää toimia, päivähoidon olla lähellä ja sen aukioloaikojen joustaa. Nämä eivät ole yhteisöllisyyskysymyksiä.” –Juha Kostiainen
”Monien lähiöiden uusi nousu perustuu paljolti täydennysrakentamiseen. Uudet asunnot tuovat alueelle lisää asukkaita, palveluja ja joukkoliikenneyhteyksiä – ja kun alueelle rakennetaan uutta, vanhankin rakennuskannan arvo nousee samalla. Siksi lähiöitä ei pidä jättää rappeutumaan, vaan niihin kannattaa investoida sekä yksityisesti että julkisesti. Kaavoituksella syntyneen rakennusoikeuden myynti tuo taloyhtiöille tuloja, joilla voi vaikka korjata kiinteistöjä. Kaupunki taas saa maankäyttökorvauksia, joita se voi käyttää infran ja palveluiden kehittämiseen”, Kostiainen sanoo.
Lähiöelämästä ja sen herättämistä mielikuvista on viime aikoina tehty myös akateemista tutkimusta. Sosiologi Lotta Junnilainen seurasi kahden suomalaisen lähiön elämää viiden vuoden ajan väitöstutkimuksessaan Lähiökylä: tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta. Tulosten mukaan Suomessa on lähiöongelma etenkin sen suhteen, miten ulkopuoliset näkevät lähiöt ja niissä asuvat ihmiset.
Tutkimuksessaan Junnilainen huomasi, että lähiöitä yhdistää tapa, jolla asukkaat kokevat oman asuinalueensa. Heidän mielestään se on tuttu, turvallinen ja yhteisöllinen. Ulkopuoliset eivät näe lähiöitä samalla tavalla, sillä he tuntevat lähiöt lähinnä julkisuudessa esiin nostettujen ongelmien kautta. Pyrkimykset esimerkiksi vuokratalolähiöiden parantamiseksi ja asukkaiden aktivoimiseksi tehdäänkin usein ilman todellista ymmärrystä asukkaiden elämästä ja arjesta.
Juha Kostiainen on samaa mieltä. Hän tarttuu Junnilaisen tutkimuksessaan havaitsemaan ”yhteisöllisyyden paradoksiin”.
”Jotta esimerkiksi yksinhuoltaja voi ottaa vastaan vuorotyötä muualta, joukkoliikenteen pitää toimia, päivähoidon olla lähellä ja sen aukioloaikojen joustaa. Nämä eivät ole yhteisöllisyyskysymyksiä.”
Vanhentuneiden käsitysten muuttaminen vie usein vuosikymmeniä, mutta kyllä sitäkin sentään tapahtuu. Helsingin Käpylä on tästä elävä esimerkki. Vaikka aluetta alettiin aikanaan rakentaa lähiöksi työväelle, harva sitä enää sellaiseksi mieltää. Vuonna 2019 Käpylään saatiin peräti arkkitehtuurin Finlandia, kun palkinto myönnettiin Käärmetalon peruskorjaukselle.
koko uutinen uutishuoneessamme
