Takaisin

Milloin vierivä kivi sammaloituu?

Tämän päivän vähittäiskaupan haasteet kulminoituvat tavalla tai toisella ihmisten pelkojen ja huolien muokkaamaan käyttäytymiseen. Samaan aikaan kun turvavälejä pidetään yllä, toimitiloja ja palveluita yhdistävät kaupan kokonaisuudet liikenteen risteyskohdissa ovat osoittaneet hyötynsä arjessa.

Kauppakeskus on nykyajan tori, paikka, jossa tavataan ja jossa tapahtuu – jossa vietetään aikaa muutenkin kuin ostamalla.
Kauppakeskus on nykyajan tori, paikka, jossa tavataan ja jossa tapahtuu – jossa vietetään aikaa muutenkin kuin ostamalla.

Kun työmatkoihin tai asiointiin ei haluta kuluttaa enempää aikaa kuin on pakko, kauppapaikan valinnan tekemisessä auttavat helposti saavutettava toimisto, lounaspaikka ja ruokakauppa.

Toisaalta etätöiden lisäännyttyä ja kokousten muututtua virtuaalisiksi aikaa arjen pyörittämiseen onkin saattanut tulla lisää, vähintäänkin työmatka-ajan verran. Monet suomalaiset ovat löytäneet kansallispuistot, metsät ja kaupungin ulkoilualueet. Miten meidän käy marraskuussa? Jatkuuko tämä vielä vuoden… vai kaksi? Missä aikaa vietetään silloin, kun räntäsade vihmoo?

Poikkeusaikoina on huomattu ihmisten tarve toistensa kohtaamisiin, elämyksiin ja tapahtumiin, joiden poisjääminen on sattunut kipeästi paitsi palveluntuottajiin myös kävijöihin. Suomen kaupungeissa asuu suuri joukko ihmisiä, jotka janoavat kulttuuria, hyvää ruokaa ja ystävien tapaamista. Kaipuu ”sivistyksen pariin” on samaan aikaan sekä innostava että vaiettu tarve, vaikka perusteltu pelko kohtaamisiin on olemassa. Alkaako vierivä kivi sammaloitua?

Kauppakeskus on nykyajan tori, paikka, jossa tavataan ja jossa tapahtuu – jossa vietetään aikaa muutenkin kuin ostamalla, se on tämän päivän ”kirkko keskellä kylää”. Uskon, että yhteinen tila vastaa ihmisen inhimilliseen tarpeeseen olla yhteydessä toisiin sekä tarjoaa sosiaalisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen mahdollisuuden. Samaan aikaan pelätään oman turvallisuuden ja terveyden puolesta ehkä enemmän kuin koskaan sodan jälkeisessä Suomessa.

Kauppakeskuksen on oltava viihtyisä, jotta räntäsadetta voi paeta miellyttävästi, mutta nyt korostuu ensisijaisena ympäristön terveellisyys ja turvallisuus. Uudet vaatimustasot luovat uusia toimintamalleja.

Vastuulliset kauppakeskukset, kuten Mall of Tripla, ovat hankkineet Covid-19 Compliant -sertifioinnin viruksen torjunnastaan: sertifiointi on todiste siitä, että kauppakeskus noudattaa alan parhaita kansainvälisiä menettelyjä ja että kävijöiden turvallisuuden takaamiseksi on tehty kaikki mahdolliset toimenpiteet, mitä kauppakeskus omasta puolestaan voi tehdä. Tämä ei tietenkään poista turvavälejä ja terveenä liikkumisen tärkeyttä, mutta helpottaa toivottavasti jonkin verran kuluttajien pelkoa.  

Seinät eivät tee kauppakeskusta, sen tekevät vastuulliset toimijat ja kuluttajat. Eivätkä virtuaaliset kohtaamiset ja kotiin toimitettu ateria korvaa ystävien kanssa tapaamista hyvän ruuan ja juoman parissa.

Parhaimmillaan kauppakeskus vastaa kohtaamisen tarpeeseen poikkeusaikoinakin. Kyse on loppujen lopuksi ihmisistä ja siitä, kuinka me toimimme näinä vaikeina aikoina. Seurataan tilannetta, noudatetaan ohjeita ja pysytään turvassa, yhdessä toinen toisiamme tsempaten!

Pirjo Aalto
Kaupallinen kehitysjohtaja, liike- ja toimitilat

Miten kauppa muuttuu verkkokaupan kehittyessä? Katso videolta, mitä Pirjo Aalto kertoo aiheesta!

Tutustu toimitilapalveluihimme

Tutustu Mall of Triplaan