Pandemia on auttanut meitä löytämään kaupunkien ulkotilat

Suurin piirtein näin voisi tiivistää keskustelun, jonka kävimme mielenkiintoisten kutsuvieraiden kanssa After Covid City Helsinki -tapahtuman paneelissa, johon minulla oli ilo osallistua kesäkuun alussa.

Ilahduttavia esimerkkejä väitteen paikkansapitävyydestä on helppo huomata. Ihmiset ovat palanneet runsain mitoin puistoihin ja rannoille. Ulkoilualueet, kansallispuistot ja muut retkeilykohteet ovat tuskin koskaan olleet näin suosittuja. Ravintolat ja niiden terassit ovat levittäytyneet katutilaan, joista on muutenkin haukattu aiempaa suurempi tila kävelijöille ja pyöräilijöille.

Suuntaus varmasti jatkuu myös koronan jälkeen, varsinkin kun kaupungit houkuttelevat taas etätöihin mökeille rientäneitä asukkaitaan.

Paneelissa nousi esiin monenlaisia mielenkiintoisia teemoja aktiiviseen kaupunkielämään liittyen. Elisa Lähde (WSP) muistutti kuulijoita esimerkiksi viheralueiden ja kaupunkivihreän merkityksestä kaupunkilaisten hyvinvoinnille ja innostui myös visioimaan kaupungissa liikkujan jokamiehenoikeuksia. Meistä suurin osa tietää mitä metsässä saa tehdä, mutta kuinka selvää on mitä kaupungissa saa tehdä? Stuba Nikula (Helsingin tapahtumasäätiö) ja Pasi Mäenpää (Helsingin yliopisto) puhuivat puolestaan tapahtumista ja siitä, miten ne tukevat erilaisten ihmisten hyvinvointia. Kaupunkitilassa järjestetyt ilmaiset tapahtumat tuovat merkityksellisiä kulttuurielämyksiä myös heille, jotka eivät itse hakeudu kulttuuritarjonnan pariin. Kaikkia panelisteja kiinnosti teema: ”kuinka voidaan kannustaa kaupunkilaisia tekemään asioita?”.

Tapahtuma toteutettiin yhteistyössä Placemaking Europe -verkoston kanssa. Aihepiirin ympärille oli kerätty puheenvuoroja alalla toimivilta monista eri maista. Kokoavia teemoja olivat mm.: miten muotoillaan uudelleen julkista tilaa, aktivoidaan kaupunkilaisia ja luodaan yhteisöllisyyttä ja paikan tuntua? Placemaking sisältää ajatuksen ketterästä ja osallistavasta tavasta tuoda jokin oleiluun kannustava elementti julkiseen tilaan. Ajatus on, että projektit ovat kokeiluja, joista voi syntyä asteittain jotain pysyvää. Tapahtuman järjestäjä, Päivi Raivio (RaivioBumann/Parkly Oy) nosti esiin mm. leikkisyyden tunnetta, kun luodaan kaupunkiympäristöä. Sen tuomaa iloa ei tulisi aliarvioida!

Toinen kiinnostava näkökulma oli kaupungissa oleilun ydin, eli se, että voi viettää aikaa yksin, mutta yhdessä muiden kanssa, nauttien siitä, että on ihmisten ympäröimä, mutta omassa rauhassa. Tilaisuudessa pohdittiin myös, että koronan jälkeen ihmiset ovat oppineet arvostamaan rauhallisuuden kokemuksia eri tavalla kuin ennen, kuinka siis säilyttää tätäkin kokemusmaailmaa osana urbaania kulttuuria?

Aktiivisen ja viihtyisän kaupunkitilan luominen on osa myös YIT:n strategiaa. Haluamme kiinnittää huomiota rakennetun ympäristön laatuun sekä kaupunkiympäristön viihtyisyyteen, houkuttelevuuteen, turvallisuuteen ja elinvoimaan. Uskomme ajatukseen ns. Vartin kaupungista, jossa kaikki arjen tärkeät asiat tulisi saavuttaa 15 minuutissa kävellen, pyöräillen tai julkisilla liikennevälineillä. Tällainen kaupunki syntyy toimintojen sekoittuneisuudesta, ja sitä tukevasta riittävästä tiiviydestä. Kun tiiviys tuodaan hyvien julkisen liikenteen yhteyksien varteen, niin samalla säästetään kaupunkien lähiluontoa ja tuetaan sen saavutettavuutta. Näin luodaan elävää kaupunkielämää, joka taas houkuttelee ihmiset liikkeelle ja liikkumaan.

Epidemian jälkeen koemme muutoksia yhteiskunnassa ja kaupunkielämässä. Työn tekemisen monipaikkaisuus on vauhdilla valtavirtaistunut. Ihmiset eivät enää suostu käyttämään pitkiä aikoja päivistään matkan tekoon, minkä seurauksena kaupunkirakenne huokoistuu ja muuttuu joustavammaksi. Kun rajoitukset poistuvat, uskon että ravintoloiden ja muiden palvelujen käytön lisääntymisen trendi jatkuu. Ihmiset haluavat asua siellä, missä palvelut, työn tekemisen mahdollisuudet, kaupunkielämä ja vehreät virkistysalueet ovat lähellä kotia. Kaupunkitilojen ja kävelijän mittakaavan merkitys kasvaa, eikä ainoastaan kaupunkien ydinkeskustoissa, vaan myös niiden alakeskustoissa.

Helsingin kaupunki on nostanut kävelijän keskiöön myös tuoreella Kävelyn edistämisohjelmallaan.

Jos placemaking on ketterä työkalu uusille nopeille kokeiluille kaupunkitiloissa, niin rakennusyhtiön edustajana minua kiinnostaa pohtia myös, kuinka samoja paikan luomisen tavoitteita tuodaan pysyvämpiin kaupunkirakenteisiin? Ajatus sopivan tiiviistä ja sekoittuneesta vartin kaupungista on oivallinen tukemaan paikallisyhteisöllisyyttä ja paikallisia tapahtumia. Kulttuuria voidaan synnyttää kaikille asukkaille eri puolilla kaupunkia, ei ainoastaan keskustassa. Kaupunkitilojen aktivointiin kuuluu olennaisesti niitä ympäröivät rakennukset. Esimerkiksi miten sisä- ja ulkotilat ovat yhteydessä toisiinsa ja miten joustavia ne ovat. Voimmeko kattaa ulkotiloja kekseliäästi ja sään mukaisesti? Voimmeko tukea sitä, että katutilaan sijoittuu erilaisia toimijoita ja toimintoja?

Leikkisyys ja löytämisen riemu tekee arjen ympäristöstä niin aikuiselle kuin lapsellekin inspiroivan. Se voi syntyä pienistä asioista: yllättävä taskukokoinen puisto, taidetta, pilkahdus erikoista arkkitehtuuria, skeittauksen sallivat rakenteet, hulevesirakenteena toimiva puro, erityinen valaistus, ehkä sisäpiha, jossa kahvila tai vaikkapa ulkoilmaelokuvia. Toisaalta rauhoittumisen mahdollisuus tiivistyvissä kaupungeissa on myös tärkeää. Rauhoittumisen taskuja voidaan luoda rakennusten massoittelulla, maantasokerroksen sopivan pienellä mittakaavalla, julkisen ja yksityisen tilan eri asteilla, joita voi luoda vaikkapa tasoeroin, kasvillisuudella, vesiaiheilla ja muin erilaisin rakentein.

Kannustavaa ja sallivaa ilmapiiriä on hyvä edistää julkisilla alueilla, mutta myös esimerkiksi taloyhtiöiden pihoilla. Tätä on kehitelty YIT:n pihakonseptissa, jossa asukkaat saavat vaikuttaa valinnoillaan pihan lopulliseen toteutukseen. Konsepti sisältää myös ajatuksen aktiivisuuden eri asteista, jolloin pihalla on sopivia paikkoja esimerkiksi sosiaalisille kohtaamisille ja rauhoittumiseen.

Piha voi olla myös kaikille avoin paikka. Mielestäni Triplan sisäpiha Helsingin Pasilassa on yksi hyvä esimerkki kaupunkitilasta, jossa kenellä tahansa on mahdollisuus rauhoittua ja hengähtää vehreässä kumpuilevassa maisemassa.