Takaisin

Tulevaisuuden kaupungissa liikkumistapoja on yhtä monta kuin ihmisiäkin

Kaupunkipyörät ja sähköpotkulaudat ovat vasta alkua. Kun liikkumisen murros pääsee kunnolla vauhtiin, ilmassa suhaavat dronet eikä autoa tarvitse enää omistaa – mutta kävely pitää silti pintansa, visioi Vartin kaupunki -podcastin asiantuntijavieras Ville Lehmuskoski yhdessä YIT:n Liikenneinfran johtaja Aleksi Laineen kanssa.

Pirita Tiusanen, Ville Lehmuskoski ja Aleksi Laine.
Pirita Tiusanen, Ville Lehmuskoski ja Aleksi Laine.

Kun kyse on tulevaisuuden kaupunkiliikenteestä, kaikki ihmiset eivät mahdu samaan muottiin, sanoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski YIT:n Vartin kaupunki -podcastissa. Lehmuskoski on tehnyt koko uransa liikenteen mallintamista, suunnittelua, tutkimusta, operointia, hankkeiden toteutusta ja politiikkaa. Hän keskustelee podcastissa liikkumisen tulevaisuudesta YIT:n Liikenneinfraa johtavan Aleksi Laineen kanssa.

Suurimpana tulevaisuuden trendinä sekä Lehmuskoski että Laine näkevät liikkumismahdollisuuksien monipuolistumisen ja yksilöllistymisen. 

“Meillä täytyy olla sellainen liikkumisen mahdollisuuksien repertuaari, joka palvelee moninaistuvaa tarpeiden kavalkadia mahdollisimman hyvin”, Lehmuskoski sanoo.

Oman reitin suunnittelua

"Tulevaisuudessakin vahva joukkoliikenne raiteineen on kaiken ydin", Lehmuskoski kuvailee.

Rungon ympärille rakennetaan monipuolisesti kevyen liikkumisen mahdollisuuksia, joita kaupunkilainen voi yhdistellä omaan reittiinsä sopivaksi ketjuksi. Omaa autoa ei välttämättä tarvitse ollenkaan. Jo nyt käytössä olevien kaupunkipyörien ja sähköpotkulautojen rinnalle voi nousta esimerkiksi erilaisia drone-palveluita ja MaaS- eli Mobility as a Service -alustoja. Niiden kautta voi hypätä minkä tahansa liikennevälineen, esimerkiksi yhteiskäyttöauton rattiin. 

"Vaikka uusia teknologioita ja liikkumisen palveluita syntyy, ihmisellä on edelleen tarve liikkua hitaasti, maisemista nautiskellen ja autoliikenteen ulottumattomissa olevien salaisten sopukoiden läpi kulkien", Lehmuskoski ja Laine uumoilevat.

Lihasvoimainen liikkuminen, kuten pyöräily ja kävely, ei mene koskaan pois muodista. 

Mutta voiko kaupungista loppua tila kesken? Miten liikkumisella ratkotaan ilmastokysymyksiä? Ja miltä näyttää Tampereen ratikkahankkeen kulisseissa? Nämä ja monta muuta kysymystä saavat vastauksensa YIT:n Vartin kaupunki -podcastin kakkoskauden ensimmäisessä jaksossa. 

Studiossa Ville Lehmuskosken ja Aleksi Laineen lisäksi podcastin host Pirita Tiusanen.

Kuuntele podcastin jakso

Pyöräily on olennainen osa tulevaisuuden liikkumista kaupungeissa.

Pssst… Podcastin kulisseissa kuultua:

Kysyimme äänitysten lomassa Ville Lehmuskoskelta, miten liikkumisen muutos näkyy kaupunkilaisten arjessa konkreettisesti.  

  • Yksilöllisyyttä liikkumiseen. ”Erilaiset mikroliikkumisen muodot, kevytliikkumisvälineet ja ilmassa liikkuminen kuten tavaradronet tuovat uusia mahdollisuuksia kaupunkilaisille.”
  • Tila tehokkaammin käyttöön. ”Kaupunki tiivistyy. Tiivistyvässä kaupungissa oleskelumahdollisuuksia luodaan tehostamalla pysäköintipaikkojen ja väylien käyttöä. Kävely, pyöräily ja joukkoliikenne ovat tilatehokkaita liikkumistapoja.”
  • Raideliikennekaupungista verkostoksi. ”Säteittäisten raideyhteyksien kaupungista kudotaan poikittaisyhteyksillä verkosto ja pääkaupunkiseudulle kasvaa useita keskustatyyppisiä alueita.”
  • Ruuhkapiikit mataloituvat. ”Etätyö vähentää vilkkaimpien aikojen ruuhkia. Samalla vapaa-ajan liikkuminen lisääntyy.”
  • Liikenteen automaatio kasvaa. ”Automaation avulla henkilöautoilija voi käyttää aikansa muuhun kuin ajamiseen. Joukkoliikenteessä automaatio helpottaa kuljettajan työtä erilaisin järjestelmin ja osin myös korvaa työtä.”