Takaisin

Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalin laajennus, Vantaa

Toimimme projektinjohtourakoitsijana Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalin laajennustöissä, joilla kehitettiin lentoaseman kapasiteettia.

Vastuullamme oli muun muassa kaukolentoalueen terminaalin monivaiheinen laajennusurakka, joka toi Helsinki-Vantaan lentoasemalle lisää tilaa sekä suuremmille matkustajamäärille että laajarunkokoneille. Tiloissa sijaitsee myös uusi turvatarkastus. Lisäksi laajensimme matkatavarakäsittelyn tiloja ja rakensi erillisen bussiterminaalin palvelemaan lisääntyviä kenttäpaikkoja.

Rakennustyöt alkoivat syksyllä 2015 ja valmistuivat vuonna 2021. Koko laajennuksessa urakoimme lentoasemalle noin 75 800 bruttoneliötä lisätilaa.

Terminaali sisältää monia rakennusteknisesti haastavia ratkaisuja, esimerkiksi massiivisia perustuksia ja teräsrunkoja sekä kallistettuja lasijulkisivuja.

”Rakennesuunnittelun puolella haastavia olivat esimerkiksi lentoaseman ilmeeseen sovitetut pitkät lipat, ja poikkeuksellisen vaativia teräsrakenteita on joka puolella terminaalia. Ei ole ihan tavallista, että talo seisoo pilareiden varassa. Terminaali on suurelta osin rakennettu niin, että vain porraskuilut ja liukuportaat menevät kentän tasolle saakka. Näin asematasolle on saatu vilkkaan liikenteen tarvitsemaa ajoreittiä”, keroo YIT:n projektipäällikkö Heikki Kurtti.

Mittakaavasta kertoo jotain sekin, että toteutusta varten piti tilata työmaalle Euroopan vahvin siirrettävä torninosturi. Suurimmat teräspalkit olivat niin jykeviä, ettei mikään kotimaan markkinoilta vuokrattava nosturi olisi pystynyt niitä liikuttelemaan.

Käytössä koko rakennustyön ajan

Lentoasema on työympäristönä erittäin vaativa, muun muassa tiukkojen rajoitusten ja turvallisuutta koskevien erityismääräysten vuoksi. Terminaalirakennus oli käytössä koko laajennustyön ajan, ja pyrimme hoitamaan työt niin, että niillä oli mahdollisimman vähän vaikutusta aseman matkustajaliikenteen sujuvuuteen. Työmaan toteutus saikin tilaajalta kiitosta lentotoimintojen häiriöttömän toiminnan turvaamisesta.

Näin mittava laajennus vaati työmallin, joka mahdollistaa asiakkaan ja urakoitsijan saumattoman yhteistyön. Projektia johdetaan big room -työskentelymallilla, joka oli vetovastuullamme. Big roomissa projektin eri toimijat työskentelevät yhdessä ja samassa tilassa. Samassa big roomissa on mukana myös Destia, joka toimi laajennuksen asematason allianssiurakoitsijana. YIT:lä ja Destialla oli yhteiset projektitavoitteet.

"Helsinki-Vantaan lentoasema on johtava vaihtokenttä Euroopan ja Aasian välisessä lentoliikenteessä. Terminaalia laajentamalla pystymme tarjoamaan matkustajille entistä laadukkaampaa palvelua ja mahdollistamme entistä suurempien laajarunkokoneiden saapumisen Helsinki-Vantaalle", toimitusjohtaja Kari Savolainen Finavialta kertoo.

Marraskuussa 2021 Helsinki-Vantaan lentoaseman kehitysohjelman projektikokonaisuudelle myönnettiin vuoden 2021 RIL-palkinto.

Lue myös artikkelimme hankkeesta:

Helsinki-Vantaan laajennus oli monelle YIT:läiselle unohtumaton urakka

Jokainen vaihe on mahdollisuus oppia

Laatua lentoliikenteen ehdoilla


Lisätietoja lentoaseman laajennuksesta:

Katso Finavian videolta (2017) miltä Helsinki-Vantaalla näyttää tulevaisuudessa. Näe myös työmaan huikeat maisemat Euroopan vahvimman siirrettävän torninosturin huipulta (2017). 

Tiedot

Projektin nimi
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalin laajennus
Asiakas
Finavia
Kaupunki
Vantaa
Maa
Suomi
Valmistumisvuosi
2021
Projektin status
Valmistunut
Liiketoiminto
Toimitilat

Linkit