Kupittaan kärki -kumppanuushanke, Turku
Posiva Oy on ydinjätehuollon asiantuntijayhtiö. Eurajoelle käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitosta rakentava Posiva valitsi YIT:n loppusijoituslaitoksen tunneleiden louhijaksi.
Ensimmäiseen louhintaurakkaan kuului loppusijoitusalueen ensimmäisten keskustunnelien ja niihin johtavien ajoneuvoyhteyksien sekä pysäköintihallin louhinta.
Toinen louhintaurakka valmistuu vuonna 2022 ja pitää sisällään kahden keskustunnelin sekä niihin liittyvien viiden loppusijoitustunnelin louhintatyöt.
Kolmas louhintaurakka jatkaa loppusijoitustunnelien louhintaa.
Louhittavat loppusijoitustunnelit ovat maailmanlaajuisesti ainutlaatuisia ja omaavat poikkeuksellisen tiukat laatuvaatimukset. Vaativat tunnelirakenteet edellyttävät erityistä ammattiosaamista. Urakassa tehdään tarkkuuslouhintaa, jota YIT on kehittänyt jo ensimmäisessä louhintaurakassa alueella. Tarkkuuslouhinnassa tunnelimuotojen ja rouhittavuuden lisäksi keskitytään siihen, että jäävää kalliomassaa rikotaan mahdollisimman vähän.
”Meillä on alkanut ainutkertainen EKA-projekti, jossa toteutetaan loppusijoituslaitoksen louhinnan lisäksi kapselointilaitos kokonaisuudessaan sekä loppusijoituksen aloittamiseen tarvittavat järjestelmät jo louhittuihin tiloihin”, Posivan toimitusjohtaja Janne Mokka sanoo.
YIT louhii Posivan tunneleita yhteistoiminnallisella hankemallilla.