Louhinta

Kallion louhintaan käytetään isoja koneita, mutta työ on pohjimmiltaan käsityötä.


Toteutamme erilaisten vaativien kalliotilojen louhinta- ja lujitustyöt, vedenalaisen louhinnan sekä city- ja erikoislouhinnan.

Louhimalla saadaan kalliota pois rakennusten perustusten tai väylien tieltä. Kalliota voidaan louhia myös tunnelin ja maanalaisen tilan rakentamiseksi tai laajentamiseksi. Teemme myös erikoisporauksia tarvittaessa ja muokkaamme oman kalustomme kohteeseen sopivaksi. Erikoisporauksia ovat muun muassa yhteysreiät maanalaisiin tiloihin, energiareiät, vaakaporaukset sekä ankkuroinnit. Tutustu myös jännitysyksikkömme palveluihin.

avolouhinta

Erikois- ja citylouhinta 

City-louhinta on erikoisosaamista vaativaa louhintaa kaupunkien keskustoissa, rakennettaessa olemassa olevien rakennusten viereen tai niiden alle. Kaupunkiolosuhteissa on otettava ympäristö erityisen tarkasti huomioon esimerkiksi tärinän takia. Olemme toteuttaneet mittavia rakennushankkeita moniin yhteiskunnallisesti tärkeisiin kohteisiin. Hallitsemme suuret projektit ja haastavat kaupunkiolosuhteet. Kaupunkilouhinta on usein osa maanalaisen rakentamisen kokonaisuutta esimerkiksi pysäköintihalleissa ja liikennetunneleissa, kuten Rantatunneli ja Länsimetro.

Vedenalainen louhinta

Vedenalaisella louhinnalla madalletaan kalliopinnan korkeutta meressä, järvessä tai muussa vesistössä. Louhinta suoritetaan vedenalaisiin räjäytyksiin soveltuvilla räjäytysaineilla, jotka asennetaan kallioon porausreikiin. Reiät porataan lautalta tai sukeltajien avulla, matalissa kohteissa voidaan poraus suorittaa koneilla rannalta käsin. Irronnut louhe kaivetaan pois ja se voidaan hyödyntää muussa rakentamisessa. Vedenalaista louhintaa suoritetaan yleensä ruoppaustyön yhteydessä. Louhinannassa, kuten ruoppauksessakin, hyödynnetään GPS-pohjaista ohjelmistoa, jolla pohjan muoto voidaan määrittää tarkasti ennen ja jälkeen louhinnan. Räjäytystyön hyvällä suunnittelulla ja GPS-ohjelmistolla voidaan varmistaa louhinnan tarkka onnistuminen haluttuun tasoon.

Kysy louhinnasta lisää:

Visa Myllymäki
Yksikönjohtaja

Kalliorakentaminen