Junaradat, metrot, raitio- ja pikaraitiotiet

Ratarakentaminen ja energiatehokas joukkoliikenne edesauttavat kaupunkien kestävää kasvua.


Ratarakentamisen koko paketti maarakentamisesta, alus- ja päällysrakenteista sekä sähköradasta aina turvalaitejärjestelmiin ja sillanrakentamiseen. 

Kaupunki- ja pikaraitiotieverkostot laajenevat jatkuvasti ja erilaiset ratatyöt, kuten ratojen rakentaminen sekä kunnossapito ovat ydinosaamisaluettamme. Rakennamme uutta ja korjaamme sekä vahvistamme vanhaa rataverkostoa. Toimimme myös raitiotieverkoston kunnossapitäjänä Tampereella. Toteutamme raitioteillä kokonaisvaltaisen palvelukokonaisuuden tai tarvittaessa vain osia siitä. Osaamisalueemme kaupunkirakentamisessa on laaja sisältäen kaikki tarvittavat tekniikkalajit.

Ratahankkeissa pystymme toteuttamaan kaikenkokoiset ratatyöt laajan kumppanuusverkostomme avulla. Olemme erityisesti kiinnostuneita ratahankkeista, joissa vaaditaan erityisosaamista, kuten kasvukeskusten läpi rakennettavista hankkeista. Erityinen vahvuutemme on laaja osaaminen ja pystymme esimerkiksi auttaa kaavoituksen suunnittelussa. 

Raitiotiehankkeissa, kuten Kruunusillat-allianssissa, Tampereen raitiotiessä ja Raide-Jokerissa hyödynnämme myös allianssiosaamistamme.

Metrot ovat kaupungistumisen selkäranka ja kaikki niiden toteutuksen eri osa-alueet ovat osaamistamme: esimerkiksi asemat, louhinnat, kalliovahvistukset, ruiskubetonoinnit, päällysrakennetyöt ja laiturit.

Ratarakentaminen ja ratatyöt rautateillä

Junaratojen on kestettävä nykyinen käyttökapasiteetti, mutta pystyttävä myös vastaamaan yhä nopeampien ja raskaampien junien tuomiin uusiin teknisiin vaatimuksiin. Toteutamme kaikki ratatyöt: ratojen päällysrakenteet, asemajärjestelyt, laiturit, sillat, maanrakennustyöt, pohjanvahvistukset, meluesteet, sähkörata- ja turvalaitetyöt sekä kaikki muutkin rataympäristössä tapahtuvat hankkeet.

Helsinki-Riihimäki-ratahanke

Rakennamme noin kilometrin verran rataperustuksia Helsinki-Riihimäki välille. Hankkeessa parannetaan Suomen vilkkaimman rataosuuden toimivuutta. Helsinki-Riihimäki -hankkeen tavoitteena on lisätä rataosan kapasiteettia ja pienentää häiriöherkkyyttä.

Kruunusillat on kaupunkirakentamista parhaimmillaan

Kruunusillat-hankkeessa suunnitellaan kaupunkia, tehdään vaativaa infrarakentamista ja mahdollistetaan kaupunkilaisille kestävä tapa liikkua pikaraitiotien avulla. Hankkeessa rakennetaan raitiotien lisäksi useita siltoja, uusitaan ja rakennetaan katuinfraa, tehdään ranta- ja vesirakentamista sekä korjataan mm. viemäreitä, vesi- ja sähköjohtoja sekä telekaapeleita. Videolla kerrotaan Kruunusiltojen etenemisestä. 

Keskustellaanko lisää ratarakentamisesta? 

Markus Malmivuori
Tuotantopäällikkö

Ota yhteyttä

Yhteydenottolomake

Kuvailethan asiasi tarkasti, jotta oikea tiimi osaa vastata sinulle. Voit myös lähettää suoraan viestiä infra@yit.fi.

Toimiala
Toivon yhteydenottoa