YIT:n taidonnäyte Mall of Tripla kokoaa palvelut saman katon alle sujuvaa arkea varten
Uusi tekoälyyn perustuva tekniikka tekee rakennuksesta älykkään ja itseoppivan. Sen ansiosta myös kiinteistön ylläpito on ennakoitavampaa ja sisäilma parempaa.
Elinkaarimallilla toteutetussa Jynkän koulussa Kuopiossa otettiin käyttöön Nuuka Solutionsin uudet tekoälyyn perustuvat Nuuka Diagnostics- ja Nuuka AI-järjestelmät. Ne auttavat ennakoimaan tulevia huoltotarpeita, säästämään kunnostustehtävissä sekä parantamaan rakennuksen sisäilmaa ja energiatehokkuutta.
Kun kiinteistöjen energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä on tarpeen vähentää, kiinteistön omistajat ja käyttäjät odottavat kiinteistöltä myös entistä parempaa energiatehokkuutta. Nykyaikaiset rakennukset ja kehittyneet talotekniset järjestelmät voivat kuitenkin olla monimutkaisia.
"Esimerkiksi moderneissa koulurakennuksissa on tuhansia sensoreita ja suuri määrä automaation avulla säädettäviä taloteknisiä laitteita. Niiden seuranta perinteisin menetelmin vie liikaa aikaa ja johtaa siihen, että ongelmia jää väkisin huomaamatta", kertoo toimitilat-segmentin strategia- ja kehitysjohtaja, Juho Siitonen YIT:ltä.
Nuuka Diagnostics -järjestelmällä Jynkän koulun LVI-järjestelmien ja rakennusautomaation kunnonvalvonta voidaan automatisoida. Kunnonvalvonnassa rakennuksen ja sen laitteistojen kunto sekä jäljellä oleva käyttöaika voidaan määrittää erilaisten mittausmenetelmien ja analyysien avulla.
Kun data on valmiiksi analysoitua, talotekniikan asiantuntijat ja huolto eivät enää tee manuaalisia tarkistuksia. Sen sijaan he voivat keskittyä ennakoimaan tulevia huoltotarpeita ja aikatauluttamaan tehtäviä tehokkaammin. Diagnostiikkaratkaisun avulla huollon ammattilaiset saavat saman tien käyttöönsä kaikki yksityiskohdat, joiden avulla voidaan tehostaa mahdollista huoltoa, korjausta tai sisäilman- ja energiankäyttöä.
Jynkän koulussa otetaan käyttöön myös Nuuka AI, tekoälypohjainen rakennuksen optimointiratkaisu.
"Nuuka AI oppii automaattisesti rakennuksen ilmanvaihdon ja lämmitysjärjestelmien välisen suhteen ja pystyy optimoimaan sen perusteella rakennuksen ilmanvaihdon määriä, painesuhteita ja lämmitysjärjestelmän toimintaa", kertoo Mikko Maja, Nuukan teknologiajohtaja ja yksi yrityksen perustajista.
Nuuka AI päivittää rakennusautomaatiolle oikeat asetusarvot kerran minuutissa. Kuukaudessa asetusarvon muutokset päivittyvät yhteensä yli 44 000 kertaa. Pienistä säädöistä syntyykin merkittäviä sisäilman ja energiatehokkuuden parannuksia.
Kun koulun huonelämpötilat ja hiilidioksidipitoisuudet pidetään käyttötarpeeseen sopivina tai kuten koronaviruspandemian aikana, erityisen tehostettuina, tilat pysyvät miellyttävinä ja turvallisina niiden käyttäjille.
"Paras mahdollinen sisäilman laatu ei tarkoittaa pelkästään parempaa keskittymiskykyä ja vireyttä, vaan myös vähemmän sairauspoissaoloja", Maja lisää.
Älykäs rakennus on vastuullinen
Rakensimme elinkaarimallilla Jynkän alakoulun Kuopioon
Smart Building näyttää tietä älykkäässä kiinteistöteknologiassa