AI Lead Visa Linkiö, milloin tekoäly tulee työmaille?
Helsingin Pasilassa 17.10.2019 avautuva kauppakeskus Mall of Tripla on liikkeiden määrällä mitattuna Suomen suurin ja eniten LEED-pisteitä saanut kauppakeskus.
Mall of Tripla -kauppakeskukselle myönnettiin korkein, LEED Platina -tason kansainvälinen ympäristösertifiointi. Sertifioinnin saamiseen vaikuttivat erityisesti kauppakeskuksen energiatehokkuutta edistävät ja ympäristön huomioon ottavat rakentamisen ratkaisut. Kauppakeskuksen energiankulutus ja puhtaan veden kulutus ovat noin 40 % alhaisempia kuin vastaavien uudisrakennuksien yleensä. Energiatehokkuus säästää ympäristöä, mutta säästää myös kustannuksia.
Alhainen sähkönkulutus vähentää kiinteistöjen ylläpidon kustannuksia ja ympäristökuormitusta. Koska Mall of Tripla kuluttaa selkeästi vähemmän energiaa kuin normaalin hyvän rakennustavan mukainen uudisrakennus, siellä toimijoiden energialasku tulee olemaan tavallista alhaisempi. Sama pätee vedenkulutukseen.
Yksi LEED-arvioinnin kriteereistä on hulevesien käsittely. Hulevesijärjestelmä on Triplassa rakennettu siten, että hulevedet joko imeytetään maahan tai kierrätetään, esimerkiksi autopesulassa käytettävänä pesuvetenä. Vehreyden ja viihtyvyyden lisäämiseksi ja hulevesien hallitsemiseksi rakennettua viherkattotilaa on noin 41 % kaikesta Triplan kattotilasta. Koko Triplassa – asunto-, toimitila- ja hotellitilojen valmistuttua - viherkattotilaa on yhteensä noin hehtaarin verran.
Myös sisäilman puhtauteen on kiinnitetty huomiota. Hiilidioksidianturit mittaavat jatkuvasti ilman laatua poikkeuksellisen laajasti koko kauppakeskuksessa.
Jätteiden keräykseen käytetään keskitettyä imujätejärjestelmää. Myös kuluttajien käyttöön tulee pysäköintilaitokseen mittava kierrätyspiste.
LEED-sertifioinnin vaatimusten lisäksi Tripla on rakennettu noudattamaan Helsingin kaupungin kestävän kehityksen ja ekologisuuden vaatimuksia. Kaupunki pitää tärkeänä myös kevyen liikenteen ja pyöräilyn mahdollisuuksien parantamista.
LEED-arviointiin vaikuttaa kiinteistön sijainti tiiviissä kaupunkiympäristössä hyvien julkisten liikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä, mikä toteutuu Triplassa ruhtinaallisesti: Pasilan arvioidaan olevan Helsingin saavutettavin paikka kaikilla liikennemuodoilla, ja sen juna-asemasta kasvaa Suomen vilkkain matkustajamäärillä laskettuna, kun Keski-Pasilan rakentaminen on saatu päätökseen vuoteen 2040 mennessä.
Mall of Tripla ja ympäristö:
Kansainvälisessä LEED-ympäristöluokituksessa (Leadership in Energy and Environmental Design) arvioidaan tilojen, rakennuksen ja rakennushankkeen ympäristöominaisuuksia. LEED-sertifiointeja myöntää ja niiden käyttöä valvoo riippumaton Green Building Certification Institute.
Lue myös: Triplan esteettömyys
Tutustu vapaisiin toimitiloihin