Urbaani kesanto eli kaupunkitilan uusi elämä – esimerkkinä YIT:n ja Kansallisgallerian yhteistyö Vallilassa
Monet lähiöiden asukkaat rakastavat kotikulmiaan, mutta miten lähiöistä tehdään kiinnostavia myös niille, jotka eivät (vielä) asu lähiössä?
Helsingin Sanomat uutisoi tammikuussa, että monissa pääkaupunkiseudun lähiöissä vuokrapyynnöt ovat nousseet. Vaikka isojen kaupunkien lähiöissä asutaan paljon, niiden vetovoimaisuus laahaa perässä. YIT:n Kestävät kaupunkiympäristöt -barometrissa huomattiin, että vaikka jopa 64 prosenttia kyselyyn vastanneista kaupunkilaisista asuu lähiössä tai muulla suhteellisen tiiviisti rakennetulla asuinalueella, vain 40 prosenttia kaupunkien asukkaista pitää lähiötä parhaana asuinpaikkana. Onko asian laita näin?
“Tutkijoiden keskuudessa tuntuma on yhä se, että yleisesti ottaen lähiöiden asukkaat ovat tyytyväisiä asuinympäristöönsä. Lähiöt ovat kuitenkin erilaisia ja myös ihmisten tarpeet ja toiveet eroavat, mikä voi näkyä tutkimustuloksessa”, sanoo ympäristöneuvos Jaana Nevalainen Ympäristöministeriön rakennetun ympäristön osastolta.
Miten lähiöistä kehitetään monipuolisempia asuinpaikkoja?
Modernin kaupunkisuunnittelun periaatteena oli pitkään erotella eri toiminnot kuten työ, asuminen ja palvelut omille alueilleen. Alkujaan lähiöt oli varattu asumiselle ja niiden vahvuus oli luonto. Nykyään myös lähiöissä halutaan sekoittaa toimintoja joustavasti, tiivistää rakentamalla, sekä parantaa liikenneyhteyksiä ja muuta infraa, lähiluonnon virkistysmahdollisuuksia unohtamatta.
2000-luvulla lähiöitä on kehitetty muun muassa ympäristöministeriön vetämän, usean ministeriön yhteisen Lähiöohjelman avulla. Suomen suurimmille kaupungeille tarkoitetun lähiöohjelman tavoitteena on torjua asuinalueiden eriytymistä eli segregaatiota, lisätä asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta, edistää asuinalueiden elinvoimaisuutta sekä turvata palveluiden ja asumisen hyvä taso. Lähiöohjelma ei kuitenkaan tarjoile pikavoittoja.
“Lähiöt eivät muutu parissa vuodessa, vaan ohjelma on ponnahduslauta pitkäjänteiselle kehittämiselle”, Nevalainen kertoo.
Nevalaisen mukaan lähiöohjelman kaltaiset hankkeet onnistuvat parantamaan alueiden viihtyisyyttä ja kiinnostavuutta, kun ne sytyttävät halun pitkäjänteiseen kehittämiseen.
“Lähiöitä kehitetään osana kaupungin kokonaisuutta ja strategisesti. On tärkeää, ettei kaupungissa huiskita sinne tänne, vaan kehitetään määrätietoisesti valittuna ajanjaksona tiettyjä alueita monialaisesti, jotta saadaan aikaan näkyvä muutos”, Nevalainen kertoo.
”Lähiöissä tarvitaan sekä yksityisen että julkisen rahan investointeja, kuten vaikkapa joukkoliikennehankkeita, täydennysrakentamista ja niiden myötä monipuolisempia palveluita. Kaikki edellä mainitut lisäävät myös kiinteistöjen arvoa”, sanoo puolestaan YIT:n kestävästä kaupunkikehityksestä vastaava johtaja Juha Kostiainen. (Lue lisää Juhan blogista!)
Entä miten vaikutetaan ihmisten mielikuviin lähiöistä?
Nevalaisenkin mukaan mielikuvaan lähiöstä vaikuttavat paitsi lähiön sijainti, joukkoliikenneyhteydet ja palvelutarjonta, myös se, miten lähiöistä puhutaan.
“Meille kerrotaan julkisuudessa yleensä lähiöiden huonoista puolista eikä niinkään hyvistä puolista, vaikka esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on hyvinkin onnistuneita lähiöiden kehittämistarinoita ja viihtyisiä lähiöitä”, Nevalainen lisää.
Nevalaisen mukaan Myllypuro on tutkitusti hyvä esimerkki siitä, kuinka määrätietoisella, pitkäjänteisellä ja monialaisella kehittämisellä sekä vahvoilla rahallisilla panostuksilla kehityksen suunta voidaan muuttaa.
Iso kysymys onkin, miten lähiöistä puhutaan – nähdäänkö lähiöt ratkaisuna vai ongelmana?
“En usko, että lähiö-sanan muuttaminen vaikuttaa mitenkään. Meidän pitää muuttaa tapaa, miten puhumme lähiöistä, ja tehdä lähiöistä niin hienoja paikkoja, että sanan sisältö muuttuu.”
Neljä vinkkiä: lähde retkelle lähiöön!
